Aamulla tuli postin mukana lappu, jonka mukaan minulle on suurikokoinen kirje ja sen voi noutaa postista klo 16.00. Ajattelin sen olevan SNY:ltä, koska mitään muutakaan lähetystä ei ole luvassa. Menin sitten kymmeneksi töihin ja ajattelin ajan kuluvan nopeasti töitä tehdessä. Kävikin sitten niin, että kymmeneltä luvattu kuorma viipyi viipymistään ja soittelimme lopulta sen perään. Rekka oli hajonnut matkalla eikä kuorman saapumisesta näin ollen osattu sanoa mitään (tulihan se sitten joskus iltapäivällä, joten menen huomenna kaksi tuntia aikaisemmin töihin). Minut sitten passitettiin kotiin jo ennen kello kahtatoista. Kävin sitten aikani kuluksi hakemassa jotain syyskuun SNY-pakettia varten ja samalla kerroin siskolleni (joka oli Anjalin-käsityöliikkeessä tämän päivän neuvomassa hardanger-liinojen tekoa) postissa odottavasta paketista. Lupasin mennä avaamaan pakettini Anjalinille.

Ja mitä sieltä paketista paljastuikaan:

1821736.jpg  1821737.jpg

Novitan syksy-numero, Hello Kitty-kansio ohjeita varten ja SNY:n itse tekemä kortti. Tämä ihanuus oli kuulemma vasta "pieni etupaketti", varsinainen elokuun paketti tulee ensi viikolla! Mitä ihanaa sieltä enää löytyykään? Tämä paketti muuten tuli aika hyvään aikaan, minulla on nimittäin huomenna nimipäivä, melkein kuin nimpparilahja :)

1821751.jpg

Lehdestä löytyi heti seuraava neuleprojektini, huiviliivi, johon ostin sitten langatkin, kun kerta jo lankakaupassa olin. Kitten Mohairia eikä mitenkään tyypillinen värivalinta minulle. Ihailin kyllä ensin poltetun oranssin väriä, mutta päätin kerrankin ottaa jotain ihan muuta. Tummanruskea paita ja housut sopivat kyllä hyvin petroolin kanssa.

1821763.jpg

Paljon kiitoksia ihanasta paketista!